Vireystilalla tarkoitetaan keskushermoston aktiivisuustasoa, toimintavalmiutta, virkeyttä ja energisyyttä. Vireystila vaihtelee päivittäin tilanteen mukaan, ja siihen vaikuttaa vahvasti se, millaisia tulkintoja hermosto tekee ympäristön ja vallitsevan tilanteen turvallisuudesta ja vaarallisuudesta.
Kun ympäristö ja tilanne koetaan ja tulkitaan hermostollisesti turvalliseksi, vireystila on optimaalinen ja toimintakyky hyvä. Tällöin vireystilan voidaan ajatella olevan sietoikkunassa. Optimaalisessa vireystilassa eli sietoikkunassa kognitiiviset toiminnot, kuten vuorovaikutus, tiedonkäsittely ja uusien asioiden omaksuminen onnistuu hyvin ja olo koetaan sopivan rennoksi.
Ylivireystila aktivoituu, kun tilanne koetaan tai hermostollisesti tulkitaan jollain tavalla uhkaavaksi. Ylivireystilan voi tunnistaa ylivalppaudesta, stressistä, ahdistuneisuudesta, peloista ja rentoutumisen vaikeudesta. Ylivireystilan tarkoitus on valmistaa elimistöä taistelemaan tai pakenemaan ja siihen liittyy fysiologisia reaktioita, kuten sykkeen nousua, hikoilua ja hengityksen tihenemistä. Ylivireystilassa kognitiiviset kyvyt, kuten informaation käsittely, vuorovaikutus, asioiden oppiminen ja omaksuminen, ovat heikentyneet, koska kaikki huomio kiinnittyy mahdolliseen uhkaan ja selviytymisen turvaamiseen. Ylivireystila voi olla kokijalleen haitallinen silloin, kun se ilmenee tilanteissa, joissa sitä ei todellisuudessa tarvita, tai kun ei ole riittävästi kykyjä säädellä vireystilaa.
Alivireystila taas aktivoituu, kun hermosto arvioi tilanteen niin vaaralliseksi, että pakeneminen tai taistelu on mahdotonta ja ainoa vaihtoehto selviytymisen kannalta on sulkeutuminen ja jähmettyminen. Alivireystilan voi tunnistaa sydämen sykkeen ja hengityksen hidastumisesta ja alivireystilalle tyypillistä on tunteiden ja aistimusten latistuminen, vähäisyys, turtuneisuus, passiivisuus, horros sekä lisäksi jopa halvaantuneisuus. Myös alivireystilassa kognitiiviset toiminnot heikentyvät.
On hyvä ymmärtää, että aiemmat kokemukset vaikuttavat siihen, miten ympäristöä, tilannetta ja erilaisia ärsykkeitä tulkitaan ja että näiden tulkintojen tekeminen on suurelta osin myös tiedostamatonta. Esimerkiksi traumatisoituneella neuroseptio eli autonomisen hermoston kyky arvioida ympäristön turvallisuutta ja uhkaavuutta voi olla häiriintynyt ja toimia epätarkoituksenmukaisesti. Tällöin yli- ja alivireystilat voivat aktivoitua liiallisesti sellaisissakin tilanteissa, joissa todellista uhkaa ei ole. Tämä tarkoittaa sitä, että neutraali tai turvallinenkin tilanne voidaan tulkita hermostollisesti uhkaavaksi. Tällöin keho reagoi uhkaaviksi tulkittuihin ärsykkeisiin ja nämä reaktiot voivat olla tilanteeseen nähden epätarkoituksenmukaisia ja kokijalleen haitalllisia.
Mikäli vireystilan säätely on hankalaa, vireystilojen äärimuodot voivat olla hyvinkin haittaavia kokijalleen.
Yli- ja alivireystilojen tarkoituksena on suojella ja auttaa selviytymään uhkaavista tilanteista. Ne ovatkin normaaleja ja tarkoituksenmukaisia kehon reaktoita ja niitä tarvitaan, kun kohdataan uhkaava vaaratilanne tai kun täytyy selviytyä haastavista ja tiukoista tilanteista.
Vireystilan vaihtelu ja vireystilan äärimuodotkin ovat luonnollisia, tarpeellisia ja tärkeitä kehon reaktioita. Niiden tarkoitus on auttaa selviytymään, eikä niitä ole tarkoitus estää tai välttää. Tärkeämpää on, että on kykyjä ja taitoja säädellä omaa vireystilaa. Näitä säätelytaitoja voi harjoitella ja oppia. Säätelytaitojen kehittyessä optimaalisen vireystilan alue eli sietoikkuna kasvaa. Herkkä viriäminen ja herkkä vireystilan vaihtelu ei ole haitallista, mikäli resursseja vireystilan tunnistamiseen, hyväksymiseen ja ennen kaikkea säätelyyn on riittävästi.
FYSIOIINA 